torstai 30. elokuuta 2012

Raaka raitajuurisalaatti




Raakapainotteinen ruokavalio on saanut minut tutustumaan vallan uusiin kasviksiin ja makumaailmoihin. Katselen kaupan vihanneshyllyjä nykyään aivan uusin silmin. Viimeksi mukaani tarttui minulle aiemmin tuntematon vihannes - raitajuuri. Raitajuuri on kuin punajuuri, mutta raidallinen.

Toinen asia, joka minua on raakaruoan maailmassa hämmentänyt on aiheeseen liittyvien blogien määrä. Kotimaisia blogeja löytyy kymmenkunta ja ulkomaalaisia jo vaikka millä mitalla. Erityisesti kotimaisissa aiheeseen perehtyneissä blogeissa minua on viehättänyt laadun taso. Suomalaiset bloggaavat lähes järjestäen raakoja gourmet-herkkuja!

Tässä kuitenkin maininta eräästä ulkomaalaisesta blogista. For the Love of Food osui silmiini ensimmäisen kerran Finding Vegan -sivuston kautta. Tykkään päivitellä sivustoa jatkuvasti, sillä sieltä löytyy yllättävän paljon silmänruokaa myös elävän ravinnon ystäville. Havaitsin For the Love of Food -blogin nimenomaan hankkimani raitajuuren ansiosta. Raakojen raitajuuriraviolien resepti kiinnitti huomioni, mutta koska en jaksanut ruveta näpertelemään, tein ohjeesta kokonaan oman salaattiversioni.

Raitajuurisalaatti yhdelle nälkimykselle:

- 1-2 raitajuurta

- 2 tl sitruunanmehua

Mantelijuustoa varten:

- vajaa 1 dl manteleita (liota yön yli)

- ripaus ruususuolaa

- 1 tl oluthiivahiutaleita

- 1 rkl ruohosipulisilppua 

- n. 2 rkl vettä

Pestoöljyä varten:

- vajaa 1 dl tuoretta basilikaa

- 1 pienen pieni valkosipulinkynsi valmiiksi pilkottuna tai raastettuna

- ripaus ruususuolaa

- 3 rkl kylmäpuristettua auringonkukkaöljyä tai vastaavaa


Paloittele raitajuuri pieniksi paloiksi ja sekoita sirtuunamehu kuutioiden joukkoon. 

Valmista mantelijuusto huuhtomalla ensiksi valmiiksi liotetut mantelit. Aja kaikki ainekset tasaiseksi joko tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Laita vettä tehosekoittimeen aluksi ruokalusikallinen ja lisää tarvittaessa toinen.

Hienonna valkosipulinkynsi valmiiksi. Blendaa basilika, suola ja valkosipuli ja lisää sitten öljy.

Nostele mantelijuusto juurekaspalojen päälle ja valuta pestoöljy juuston päälle.



P.S. Turusta raitajuurta löytää ainakin Kupittaan Citymarketista...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti