perjantai 26. lokakuuta 2012

Omenainen salaatti makealla avokadokastikkeella

Yritin saada koiran mukaan kuvaan, mutta häntä vain jäi (sekä pari tuolinjalkaa)...

Voi miten kotimaiset omenat voivatkaan maistua niin paljon herkullisemmilta kuin tuontisisarensa. Lisäilen omenoita tällä hetkellä melkein joka salaattiin ja smoothieen. Ja tässä olisi sitten yksi makea salaattiversio, s'il vous plait!

Salaattiin:

- lehtisalaattia

- kotimaisia tai luomuomenoita

- pala kurkkua

- pala maustekurkkua

- pieni pala punasipulia

- tomaatti

- 2 ananasviipaletta paloina

- porkkana karkeasti raastettuna

- tuoretta persiljaa

Kastike:

- 1-2 avokadoa

- loraus omenaviinietikkaa

- puolikkaan sitruunan mehu

- loraus ananasten mehulientä

- ripaus vuorisuolaa ja mustapippuria

Lisäksi:

- vajaa kourallinen siemensekoitusta:
  - pinjansiemeniä
  - auringonkukansiemeniä
  - kurpitsansiemeniä

Valmista salaatti pilkkomalla/silppuamalla/raastamalla/repimällä ainekset sopiviksi suupaloiksi. Jokaisella lienee oma tyylinsä.

Kastike valmistuu yhtä nopeasti kuin salaatti. Sekoita kastikeainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Lisää ananasmehua, jotta saat kastikkeesta tarpeeksi juoksevaa. 

Levittele kastiketta salaatin päälle ja lopuksi viimeistele siemensekoituksella (mielellään yön yli liotetulla ja huuhdotulla sellaisella).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti