sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kesäkurpitsa-tofupihvit

Kuvassa kiinteästä tofusta valmistettuja pihvejä, joista tuli hieman rouheampia, kuin pehmeästä tofusta valmistetuista pihveistä
Lauantaina tuli juhlittua hieman pikkujoulujen merkeissä. Ajattelinkin nyt seuraavan viikon aikana postailla pikkujouluissa tarjoiltujen herkkujen reseptejä. Ensimmäisenä vuorossa ovat tofupihvit, joita valmistin porkkanalaatikon lisukkeeksi. Pihvit voi valmistaa sekä kiinteästä että pehmeästä tofusta - molemmat tulivat viikonlopun aikana testattua.

Tofupihvit (n. 10 kpl)

- 1 pkt kiinteää tai silken tofua

- puolikas kesäkurpitsa

- 1 sipuli

- 2 valkosipulinkynttä

- 3-4 aurinkokuivattua tomaattia

- 1 tl vuorisuolaa

- 1 tl mustapippuria

- 1 dl kikhernejauhoja

- 2 rkl öljyä

(- 1/2 dl vettä)

Murskaa tofu haarukalla taikinakulhossa. Lisää joukkoon karkeasti raastettu kesäkurpitsa, murskatut valkosipulinkynnet, silputtu sipuli ja pieneksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit sekä mausteet. Sekoita seos tasaiseksi. Sekoita joukkoon kikhernejauhot ja öljy. Jos käytät kiinteää tofua, kannattaa joukkoon lisätä vielä 1/2 dl nestettä - vettä, kasvimaitoa tai kasvikermaa. Lusikoi pihvitaikina leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille ja muotoile taikinasta lusikan avulla pihvejä. Kypsennä 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti