maanantai 18. maaliskuuta 2013

Raaka tattaripuuro


Raa'at aamupalani ovat yleensä olleet smoothiepainotteisia, mutta lähiaikoina olen innostunut raakapuuroista. Työharjoittelupaikassani, Turun Eliksiirissä, valmistetaan ehkä maailman parasta tuorepuuroa. En tiedä miten tulen pärjäämään ilman tuota herkkua, kun työharjoitteluni päättyy. Pitää kai varastaa resepti ja toivoa, että jostain putkahtaisi lottovoitto, jotta voisin hankkia nopeasti oman Vitamixini :P Tehokkaalla blenderillä tuorepuuroihin saa aikaiseksi samettisen pehmeän koostumuksen. Ehkäpä puuromousse olisi parempi sana kuvaamaan noita herkkuja (vaikka siinäkin sana 'puuro' on liian harhaanjohtava).

Raakapuuro kannattaa valita aamupalaksi silloin, kun tiedät edessä olevan pitkä ja rankka työpäivä tai jokin muu koettelemus. Raakapuuro on tuhdimpi vaihtoehto smoothien tilalle ja ainakin omasta mielestäni puuron avulla olo pysyy kylläisenä pidempään. Muista varautua aamupuuron valmistukseen jo edellisenä iltana laittamalla ainekset ajoissa likoamaan.

Koitin tällä reseptillä jo vähän lähennellä Eliksiirin puuroja, mutta en vielä päässyt läheskään samankaltaiseen lopputulokseen. Kyllähän tästäkin silti hyvää tuli, en sitä väitä. En kai muuten ohjetta jakaisikaan, jollei se todella olisi mielyttänyt omia makuhermojani...

Tattaripuuro (1 iso annos):

- 1 dl kokonaisia kuorittuja tattarisuurimoita

- kourallinen saksanpähkinöitä

- kourallinen luomurusinoita

- 1/2 rkl carob-jauhetta

- 1/2 - 1 banaani

Koristeluun:

- esim. kookoshiutaleita

Laita tattarit, saksanpähkinät ja rusinat jo edellisenä iltana likoamaan puhtaaseen veteen. Huuhtele tattaria ennen liotusta ja liota sitä runsaassa vedessä. Liota kaikki ainekset erikseen, saksanpähkinät myös runsaassa vedessä. Rusinoille riittää niukempi vesimäärä.

Huuhtele aamulla pähkinät ja tattari huolellisesti. Katso, että saat tattarinsiemeniin muodostuneen kalvon irtoamaan kokonaan. Heitä kaikki ainekset blenderiin banaania lukuunottamatta. Käytä nesteenä rusinoiden liotusvettä. Blendaa täydellä teholla noin minuutin ajan. Lisää ensin puolikas banaani ja tarkista maku ja koostumus. Lisää tarvittaessa loput ja blendaa siliäksi.

 

Kaada valmis puuro kauniille lautaselle, koristele kookoksella ja nauti rauhassa lusikoiden!

4 kommenttia:

  1. Syön tattaria usein blendaamattomana puurona. Kerran olen blendannut mutta tulos oli jotenkin liisterimäinen... Osaatko sanoa mistä johtui? Voisin tätä kokeilla kuitenkin uudestaan kun tattari on niin herkkua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, muistitkohan huuhdella tattarin huolella liotuksen jälkeen? Tattarinjyvien pintaanhan syntyy sellainen iljettävä limainen kalvo liotuksen aikana, joka on aina huuhdeltava pois. Muutoin puurolla saattaa liisterimäisyyden lisäksi allergeenisia vaikutuksia.
      Omasta puurostani tuli kuitenkin melko puuromaista, todella sileän puuromaista :) Kuituisa jogurttimaisuus olisi varmaan aika luonnehtiva piirre myös :D

      Poista
  2. No pitää kokeilla vielä uudestaan! Laitan aina chia siemeniä joukkoon niin en ole edes tajunnut tuota limaa! Tietenkin huuhtelen etukäteen huolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, älä missään nimessä vielä tyrmää blendattua puuroa :P Chia-siemenet ovatkin todella ravinteikas lisä raakapuuroihin. Tulen käyttämään niitä mm. seuraavassa puuro-ohjeessa, kunhan vain kerkeän sellaisen julkaisemaan :)

      Poista