torstai 25. huhtikuuta 2013

Raikas kurkku-ananassalaatti




Olen niin innoissani, nimittäin tuoreen kurkun tuoksusta. Nyt niitä raaskii taas ostaa pitkän, voi niin pitkän talven jälkeen. Keittiössäni ovat lähes koko talven olleet pannassa kaikki kotimaiset kasvihuonevihannekset, kuten kurkut, tomaatit ja lehtisalaatit. Vihersmoothieita väsätessäni olen jo pikku hiljaa ostellut myös kotimaisia tammenlehtisalaatteja ja niitä on muutenkin eksynyt jääkaappiin, kun olen Luomukassista tilaillut sekavihanneksia. Kurkkuja ostin kuitenkin ensi kertaa vasta viime viikonloppuna.

Koska hinnat ovat nyt laskeneet, päätän kotimaisen kurkkukauden avatuksi. Sen kunniaksi väsäsin raikasta salaattia, jossa kurkku todella pääsee kukoistamaan tuoreudellaan. Ja kun raaka-ainelistaa hieman vilkaisee, ei voi olla huomaamatta, kuinka fresh tämä salaatti onkaan!

Kurkku-ananassalaatti (2:lle):

- 1 tuorekurkku

- 1/4 tuoretta ananasta

- kourallinen tuoretta lehtikorianteria

- kourallinen tuoretta minttua

- loraus kylmäpuristettua oliiviöljyä

- tilkka omenaviinietikkaa

- hyppysellinen cayenne-pippuria

(- tammenlehtisalaattia)

- ruususuolaa ja mustapippuria 

Pilko kurkku kuutioiksi, sellaisiksi sopiviksi suupaloiksi. Kuori ananas ja leikkaa hedelmälihan keskellä olevan kovan puumaisen osan ympäriltä. Käytä salaattiin n. 1/4 ananaksesta tai niin paljon, että ananasta ja kurkkua on suunnilleen saman verran. Pilko myös ananas pieniksi paloiksi.

Yhdistä kurkku- ja ananaspalat, revi niiden päälle tuoreita yrttejä ja sekoita joukkoon myös mausteet. Tarjoile salaatti joko tammenlehtisalaattipedillä tai sellaisenaan. Kokeile myös esim. vaniljajäätelön lisukkeena - kuulostaa jännältä, mutta sopi ainakin omille makunystyröilleni oikein hyvin!
 

Tuskin maltan odottaa kotimaisia avomaankurkkuja ja ehkäpä tänä kesänä pääsen maistamaan myös itsekasvatettuja kurkkuja. Toistaiseksi, en uskalla vielä luvata onnistuvani, vaikka taimet näyttävätkin aivan hyvinvoivilta. Pieni kurkkaus keittiöpuutarhaankin on tulossa piakkoin...

Innostuksen reseptiin löysin täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti